En tiedä mikä minusta isona tulee, mutta se ei enää ole olennaista. Opiskelu ja koulutus ovat olleet minulle selviytymiskeino, ja viihtyminen ja varastointi koulutuksessa ovat minun kohdallani toteutuneet erinomaisesti. Siksi hämmästyinkin omaa provosoitumistani, kun luennoilla kävimme läpi jälkimodernin ajan koulutuksen tehtäviä, koska itse olen selkeä jälkimodernin ajan aikuisopiskelija.
Tähän asti olen vakaasti ollut sitä mieltä, että koulutuksen ensisijainen tehtävä on opettaa taitoja ja tietoja, mutta nyt olen kääntänyt takkini ja nurja puoli tuntuu hyvältä – olen tainnut kulkea nuttu nurin tähän saakka; taisinpa kääntää takkini oikein päin. Viihdyttäminen on hieno tehtävä koulutukselle silloin, kun se viihdyttää niitä, jotka haluavat oppia ja näin viihdyttämisestä tulee myös valikointi keino.
Kilpailu opiskelijoista ajaa koulutusta viihteellisemmäksi ja monet oppilaitokset julistavat mainoksissaan suurimalla fontilla, että tulkaa meille viihtymään – opiskelua ei mainita kuin pienellä kirjasinkoolla sisäsivuilla. Tämän päivän paikallislehdessä oli otsikko: Suomea uhkaa insinööripula. Teekkariksi pyrki 7000 nuorta vähemmän kuin viime vuonna. Media ja kulttuurialat ovat ylisuosittuja – eikä mikään ihme koska elämme jatkuvan median keskellä ja kulttuurin tehtävänähän on viihdyttää. Viihdyttäminen valikointivälineenä on kaunista. Kaikilla on mahdollisuus opiskella avoimessa ylipistossa, mutta melko harvat käytävät tätä mahdollisuutta – alakerran terassilla on useimpien mielestä paljon viihtyisämpää istua, kuin kuumassa luentoluokassa kuuntelemassa kasvatustieteen luentoa. Kyllä minäkin terassilla viihdyn, mutta viihdyn myös luentoluokassa ja ehdinpä vielä terassillekin tänä kesänä. Toivon etten kouluvarastossa happane vaan viihtyessäni selkiydyn ja paranen kuin hyvä viini – olosuhteet tähän ovat hyvät, ainakin kehittymisen esteitä on poistunut rutkasti.En tiedä mikä minusta isona tulee, mutta se ei enää ole olennaista.
2.10.06
Tentti kurssista ”Opetus ja oppiminen” on onnellisesti ohitse :] Uskon/toivon/luotan suoriutuneeni siitä kunnialla. Tentissä ei kysytty luentoni aihepiiriin liittyvää. Toisaalta olin harmistunut, koska olisin osannut sen aihealueen hyvin – toisaalta olin helpottunut, koska opiskelutovereideni ei tarvinnut ylittää virtaa minun hataran lauttani kyydissä.
Koska olen tehnyt harjoitustehtävän eli valmistanut luennon ja raportoinut siitä tiukkojen määräysten mukaisesti sekä kuunnellut professorin luennot ja kolme opiskelutovereideni esittämää luentoa, selviydyin tentistä vastaamalla ainoastaan yhteen valittuun kysymykseen. Pari aiempaa tenttiä on ollut luokkaa kolme tuntia aikaa kirjoittaa neljä esseetä kolmen eri tenttikirjan pohjalta. Rankkaa! Tämänkertaiset tenttikysymykset kuuluivat: Kognitiivinen kehitys ja kasvatuksen mahdollisuudet; Nuoruuden kehityshaasteet ja perheen merkitys; Ikääntyvän oppimisen mahdollisuudet. Valitsin aiheekseni Nuoruuden kehityshaasteet, koska mielestäni se oli paras opiskelijoiden esittämistä luennoista ja löysin mielestäni ”vaalean”punaisen langan aiheesta. Kirjoitin kolme sivua tekstiä ja pysyin aineistokirjan ja luentomonisteiden rajaamissa aiheissa, vaikka mieleeni putkahtelikin omiin kokemuksiin pohjautuvia ja hiukan harhaanjohtavia juttuja. Vaikka pysyttelinkin aiheessa, onnistuin mielestäni tässä tenttivastauksessa yhdistelemään keväästä asti kasautunutta tietoa kasvatuksesta – oli varmaankin hyvä idea valmistautua tenttiin käymällä sienimetsässä äitini kanssa ja katsomalla sen jälkeen tämän kurssin vetäjältä lainattu video ”Kasvava aikuinen”. Olenkohan viimeinkin oivaltanut ettei opiskelu ole suorittamista ja etten opiskele tenttiä varten vaan itseäni varten.
Tämä teidän meneillään oleva verkkopeda-kurssi on muuten loistava perusta kasvatustieteen opinnoille, jonne monet teistäkin aikovat suunnata. Olen saanut paljon tietoa näiltä kurssin verkkosivuilta omiin opintoihini. Jos askarruttaa joku kesäyliopiston kasvatustieteen opintoihin tai AMK-opintoihin liittyvä niin kyselkää. Yritän vastata parhaani mukaan muihinkin kysymyksiin.
Tsemppiä opiskeluun rankan koeviikon jälkeen toivoopi kummi-Raija.
28.9.2006
Pidin eilen ensimmäisen luentoni, jos ei oteta lukuun joskus nuorena talousopettajan sijaisena pitämiäni työohjaus tuokioita tai harjoittelijan ohjaus keskustelua työpaikallani. Luento, jonka pidin kuuluu kesäyliopiston kasvatustieteenperusopintojen jaksoon Opetus ja oppiminen, ja sen tavoitteena oli saada meidät oppilaat ymmärtämään, mistä opettamisessa on kyse. Olin valmistellut tunnin omasta mielestäni todella hyvin, mutta jännitin slti aika tavalla. Työ tehtiin ryhmätyönä siten, että oppilaat jakautuivat 3-6 oppilaan ryhmiin, ja kukin ryhmän oppilas valmisteli 30–45 minuutin pituisen oppitunnin valitsemastaan aiheesta luennoitsijan antamista vaihtoehdoista. Opiskelija esitti luennon muille ryhmän jäsenille, ja sen pohjalta käytiin opetuskeskustelua ryhmän jäsenten kesken. Työhön kuuluu myös oman opetuksen arviointi kirjallisuus aineistoon pohjautuen. Sitä en ole vielä tehnyt. Valitsemani aihe on Vanhempien, sisarusten ja/tai ystävien merkitys lapsen ja nuoren kehityksessä. Aihe on minulle läheinen, koska meillä on perheessä viisi poikaa ja olen itsekin kuusilapsisen perheen tytär.
Luennon johdanto-osassa kirjoitin seuraavasti: Tavoitteeni on muodostaa opetustilanteesta harkittu ja ehjä kokonaisuus ja saada kuulijat kiinnostumaan aiheesta. Pyrin systematisoimaan ja välittämään uutta tietoa siten, että saan kuulijat pohtimaan, ajattelemaan ja jäsentämään kuulemaansa. NO täytyy tunnustaa, että nuo hienot ajatukset ovat Yrjö Engeströmin teoksesta: Perustietoa opetuksesta, jonka oppien mukaan meidän tuli rakentaa opetusluentomme ja valita opetusmenetelmämme.
Seuraavan suunnitelman tein ihan itse, tosin visusti Engeströmin oppeja noudattaen:
Keskityn opetuksessani tarkastelemaan millainen merkitys vanhemmilla, on lapsen ja nuoren kehitykseen. Opettamisen menetelmänä käytän enemmän yhteisöllistä oppimista ja opetuskeskustelua, kuin luennointia, koska ryhmämme jäsenillä on opetus- ja kasvatusalan kokemusta, ja uskon näin menettelemällä motivoivani heitä aiheen pohtimiseen ja sisäistämiseen. Oppitunnin aloitan orientaatiotehtävällä. Teen sanaston keskeisistä termeistä, joita käytän luennossani ja jaan sen ryhmälle ennen luennon alkua. Luennon lopuksi käymme läpi orientaatiotehtävän, jonka tueksi teen selventävän taulukon vanhempien vaikutuskeinoista lapsen kasvuun. Orientaatiotehtävä ja taulukko toimivat opetuskeskustelunpohjana.
Itse opetustilannehan meni niin, että hyvän alun – orientatiotehtävän jälkeen ja sanaston jakamisen jälkeen lukea posmitin luentoni yhteen pötköön ja muistin mainita vain osan selventävistä esimerkeistö, joita olin suunnitellut kertovani. Toisaalta olin viimeisenä esitysvuorossa ja ilta alkoi olla siinä vaiheessa, että kaikki olivat väsyneitä, joten en venyttänyt omaa osuuttani, vaan selviydyin siitä määrätyssä minimiajassa.
Maanantaina meillä on tentti näiden luentojen pohjalta, ja on todella mielenkiintoista nähdä, kuinka hyvin opiskelijatoverini vastaavat tenttikysymyksiin minun luentojeni pohjalta. Tämä aiheuttikin ylimääräisiä paineita omalle oppimiselle ja opettamiselle ja opiskelin tosi hyvin sen aihealueen kirjasta Näkökulmia kehityspsykologiaan, joka oli oman opetusluentoni lähdeaineistona.
Maanantaina, tentin jälkeen palaan aiheeseen ja kerron miten se meni minun osaltani.
